Tilintarkastus

TilintarkastusYhteisöt ja säätiöt ovat velvollisia valitsemaan itselleen tilintarkastajan, joka on yhteisöstä ja säätiöstä riippumaton.  Tilintarkastus on tehtävä tilintarkastuslain, kirjanpitolain ja kyseessä olevaa yhteisöä tai säätiötä koskevan lain mukaisesti. Pienimpiä yhteisöjä tilintarkastusvelvollisuus ei kuitenkaan koske. Tilintarkastaja voidaan jättää valitsematta ja tilintarkastus tekemättä jos sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt enintään yksi seuraavista edellytyksistä:

  1. taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa;
  2. liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää 200 000 euroa; tai
  3. palveluksessa on keskimäärin yli kolme henkilöä.
Tilintarkastuksessa tarkastetaan yhteisön tai säätiön kirjanpito, tilinpäätös, toimintakertomus sekä hallinto. Tilintarkastaja antaa tilikaudelta päivätyn ja allekirjoitetun tilintarkastuskertomuksen. Tilintarkastuskertomuksessa on kerrottava mm. antavatko tilinpäätös ja toimintakertomus oikeat ja riittävät tiedot kyseisen yhtiön tai säätiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta ja ovatko tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tiedot keskenään ristiriidattomat. Jos tilintarkastaja tarkastuksen tehtyään on sitä mieltä että kaikki on kunnossa, hän esittää tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä hallintoelimille.
 
Tilintarkastajan tulee tehdä tilintarkastukseen liittyvät toimet ammattitaitoisesti, rehellisesti, objektiivisesti ja huolellisesti yleinen etu huomioonottaen. Tilintarkastajan velvollisuus on huomauttaa mahdollisista vastuullisten henkilöiden laiminlyönneistä, lainrikkomuksista ja yhteisön tai säätiön yhtiöjärjestyksen, yhtiösopimuksen tai sääntöjen rikkomisesta. Tilintarkastajan tulee huolehtia myös omasta ammattitaidostaan.
 
Yhteisö ja säätiö ovat velvollisia avustamaan tilintarkastajaa ja antamaan tarvittaessa lisäselvityksiä. Tilintarkastajan tulee voida tehdä tilintarkastus siinä laajuudessa kuin hän hyväksi katsoo.
 
Tilintarkastus on tärkeää varsinkin yhteisön omistajille tai jäsenille, mutta siitä hyötyvät myös viranomaiset ja mahdolliset velkojat.

Kysy tarjous!

Tallenna/Jaa:
  • Facebook
  • Twitter
  • Google Bookmarks
  • Add to favorites
  • LinkedIn
  • Live
  • Yahoo! Bookmarks
Ota yhteyttä!
Cimson Yrityspalvelut Oy Väinönkatu 26 A 40100 Jyväskylä puh. 020 7291 770